Chattahoochee

Tällä kohtaa joki on noin 100 m leveä ja rannat ovat matalat

Chattahoochee saa alkunsa Georgian Blue Ridge -vuorilta, joilta se virtaa lounaaseen, kohti Alabaman rajaa.

 

Saavuttaessaan Floridan joen nimeksi vaihtuu Apalachicola.

 

Mereen joki laskee matkattuaan 692 km. 

 





Tänään oli tyyntä

Joen rannoilla on ollut asutusta jo1000 -luvulla e.kr. Vuosina 800 - 1600 alueella asui ainakin 16 merkittävää heimoa. Nämä menehtyivät Eurooppalaisten mukanaan tuomiin tartuntatauteihin.



Joessa on paljon kiviä ja muutama saari

Joen laaksoon, nykyisen Atlantan alapuoliselle alueelle, muutti muualta alkuperäiskansojen edustajia. Vaikka he tulivat eri puolilta ja eri aikaan, muodostivat he kielellisesti, kulttuurisesti ja poliittisesti sen verran yhtenäisen asutuksen, että Eurooppalaiset alkoivat kutsua heitä Creek -intiaaneiksi. 

 

Cherokeet asuivat joen yläjuoksulla.

 

Se tiedetään, että Creekien kielellä cha-to on merkinnyt kiveä ja ho-che on tarkoittanut samaa kuin merkitty tai kukkinut.

 



Creekeille joki merkitsi ruoan lähdettä, kulkuväylää ja henkisen elämän arvostettua elementtiä.

 

1800 -luvun alkupuoliskolla intiaanit joutuivat luovuttamaan alueensa Euroopalaisille  uudisasukkaille. 

 

Eurooppalaisille joki merkitsi väylää, jota pitkin puuvillaa saattoi kuljettaa markkinoille.

 

Tämän jälkeen historian kirjoitus uppoaa vuolaasti sisällisodan tapahtumiin. Alkaa torvien toitotus, tekstistä nousee ruudin haju, sankarikenraalien nimet alkavat vilistä silmissä ja suljen koneen.
 



Siellä täällä on pieniä koskia

Sisällisota on täällä todella tärkeä vaihe, eikä USAta kuulemma voi ymmärtää ilman sisällissodan tuntemusta, mutta kun ei jaksa kiinnostaa. Ei mun tarvi, palaanhan pian kotiin.

Tätä kirjoittaessani ymmärsin Euroopan ja USAn eron selittyvän sillä ihmisaineksella, joka tänne muutti.

 






Eritoten etelä-euroopassa kotiensa suojiin jäivät ne, joiden mielestä minkään ei tarvitse muuttua, vaan kaikki on täydellistä omassa pikkukylässä, jonka ulkopuolella ei koskaan käydä.  Historia ja erityisesti mennyt gloria ovat tärkeitä. (Marco Polo, Columbus, Vasco da Gama, mamman pizza). Menneisyys on läsnä ihmisten arjessa vanhoina tapoina. Niin vahvasti, että ne aiheuttavat kyvyttömyyden  uudistua. 



Seikkailunhaluinen, nuori ja ahne kansanosa nousi Atlantin valtameren ylittäviin laivoihin. Tarttui lapioon ja hakkuun, tuhosi ja menestyi. Ja janoaa yhä edelleen lisää. Nykyisin myös se on sulkenut silmänsä muulta maailmalta.

 

Mutŧa takaisin joelle. Nykyisin joki on monin kohdin padottu ja se tuottaa energiaa ja käyttövettä.

 

Toki rannoilla on vielä vapaita alueita, jotka ovat virkistyskäytössä.

 

Asun itse joen rantapenkereellä, vaikka tiheä metsä peittää näkymän joelle. 

 

 

 

 

Kävin tänään kulkemassa osan Indian Trailiksi nimettyä  vaelluspolkua. Joen veden virtauksessa ja rannan puiden lehvästön havinassa voin aistia näkymättömän hiljaista kuisketta.  Sitä uskon myös muinaisten intiaanikansojen täällä aistineen.  

Penkereet ovat korkeat ja joen rannan kasvillisuus on rehevää. Erilaisia lehtipuita on kauhean paljon. Kasvaapa joukossa muutama Alppiruusupuukin. Syksyllä näkymät ovat varmasti kauniita, kun lehvästö vaihtaa syysväreihin.

 

Polulla katsoin tarkkaan mihin astuin, mutta yhtään rannan luikertajaa ei näkynyt, vaikka täällä asusteleekin kaikenlaisia käärmeitä. Pari myrkyllistäkin lajia joukosta löytyy.

 

 Sen sijaan muutama maaoravaa vipelsi häntä pystyssä polun poikki. Maaorava on täällä aika yleinen. Minulta meni monta viikkoa tajuta mistä lajista on kyse. Aku Ankassahan niihin (Tiku ja Taku) on aikanaan päässyt tutustumaan.



Talvella sillan alla kalasti tälläinen kalastaja